Forssan mykkäelokuvafestivaalin 20-vuotisjuhlanäytös, 1.9.2019 klo 15:00.
Harold Lloydin todennäköisesti tunnetuin mykkäelokuva Safety Last sai alkunsa arkipäivän oivalluksesta, kun ohjaaja näki erään miehen mainostarkoituksessa kiipevän seinää pitkin 12-kerroksisen talon katolle. Sieltä hän jatkoi yleisön kauhistuttamista erilaisilla tempuilla. Lloyd kiinnitti välittömästi “ihmishämähäkkinä” tunnetun Bill Strotherin elokuvaansa.
Elokuvan tarina suurkaupungista onneaan etsivästä nuorukaisesta ei ole kaikkein omaperäisin, mutta Lloyd työryhmineen lataa sen täyteen näppäriä oivalluksia ja väärinkäsityksistä syntyvää komiikkaa. Tilanne kuin tilanne on valjastettu komedian käyttöön tavalla, joka naurattaa edelleen.
Kuva kellosta roikkuvasta Haroldista lukeutuu elokuvahistorian tunnetuimpiin ja sitä on lainattu useissa elokuvissa aina Paluu tulevaisuuteen -mestariteosta myöten. Safety Last! oli täysosuma yleisönkin mielestä ja lujitti Lloydin asemaa valkokankaan suurena koomikkona Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin rinnalla.
Safety Last -elokuvaan on aiemmin sävelletty musiikki teatteriorkesterille jo ainakin kahteen kertaan. Nyt luvassa on ennennäkemätön elokuvakokemus, kun tähän klassikkofilmiin upouuden musiikin suurelle puhallinorkesterille on säveltänyt Helsingin poliisisoittokunnan apulaiskapellimestari Heikki Elo. Hän toimii myös esityksen kapellimestarina.
http://www.forssasilentmovie.com/ohjelmisto/#su
Liput: 23 euroa