70 vuotta poliisimusiikkia
Poliisisoittokunnan toiminta aloitettiin vuonna 1947 Sofiankadun vintin painisalissa kolmen soittajan voimin. Samana keväänä soittajien lukumäärä oli noussut jo neljääntoista. Kapellimestari Kaarlo Kukkonen samoin kuin useimmat soittajat tulivat Puolustusvoimien soittokunnista.
Kaarlo Kukkonen (1947)
Poliisoittokunnan perustamisen tarkoituksena oli parantaa yleisön ja poliisin välisiä suhteita. Niinpä soittokunta onkin alusta lähtien esiintynyt siellä missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Heti ensimmäisenä toimintavuotenaan soittokunta piti puistokonsertteja sekä esiintyi tehtaissa ja vankiloissa. Ohjelmistoon otettiin marssien lisäksi heti wieniläisvalsseja, oopperamusiikkia ja tuttuja suomalaisia orkesterikappaleita.
Yksivuotias Poliisisoittokunta sai kapellimestarikseen helsinkiläisen ylikonstaapelin pojan, suomalaisten hyvin tunteman laulajan ja säveltäjän, Georg Malmsténin. Monet hänen levytyksensä olivat tulleet sotavuosina erittäin suosituiksi. Malmsténin johdolla alkoi mm. aina vuoteen 1990 kestänyt perinne Poliisisoittokunnan marssimisesta Aleksanterinkadun joulukadun avajaisissa.
Malmstén kehitti soittokunnan musiikillista ilmaisua ja teknistä osaamista nopeasti. Suomen Sosiaalidemokraatin toimittaja arvioi maaliskuussa1950 Poliisisoittokunnasta kehittyneen ”eliittiorkesterin, joka on täysin verrattavissa parhaisiin sotilassoittokuntiimme”. Soittokunnan ohjelmisto kehittyi hyvin monipuoliseksi, ja sellaisena se on noista ajoista lähtien pysynytkin. Malmstén otti ohjelmistoon klassisen ja oopperamusiikin ohella amerikkalaisia kansansävelmiä sekä balkanilais-slaavilais-tyylisiä suosikkikappaleita. Usein hän myös esitti soittokunnan säestyksellä omia, suosittuja laulujaan.
Soittokunta aloitti levyttävän orkesterin taipaleensa vuonna 1953. Tuolloin äänitettiin kaksi 78 kierroksen savikiekkoa, joilla orkesteri esiintyi myös laulavana soittokuntana. Vuonna 1955 kantaesitettiin Lasten liikennelaulu Kaisaniemen puistossa järjestetyssä tilaisuudessa. Sen jälkeen laulu levisi laajasti koko Suomen kouluihin. Suuria yhteislaulutilaisuuksia teemalla ”Malmsténin tahdissa” järjestettiin mm. Velodromilla ja Soutustadionilla.
Georg Malmsten (1948)
Harry Hellén (1966)
Malmsténin jätettyä tehtävänsä vuonna 1965 uutta kapellimestaria haettiin lehti-ilmoituksella. Valituksi tuli soittokunnan oma baritonitorven soittaja, ylikonstaapeli Harry Hellén. Hänen lyhyeksi jääneellä kaudellaan soittokunta esiintyi mm. useitten laivojen neitsytmatkoilla.
Hellén palasi rivisoittajaksi ja soittokunnan vääpeliksi vuonna 1967, ja kapellimestarin korokkeelle astui kansainvälisesti kouluttautunut Jorma Svanström. Hän osoittautui hyvin tarkaksi harjoittajaksi, ja taiteellinen ja tekninen osaaminen kehittyivätkin entisestään. Klassisen ohjelmiston ohella hän ideoi mm. näyttäviä marssishow-esityksiä.
Poliisisoittajien työnkuva on aina ollut monipuolinen. Soittajat työskentelivät vuosikymmeniä mitä moninaisimmissa tehtävissä poliisilaitoksen eri osastoissa. Svanström tavoitteli tilannetta, jossa poliisisoittajat voisivat keskittyä ainoastaan soittamiseen Puolustusvoimien orkesterien soittajien tapaan. Tämä ei koskaan toteutunut, mutta soittokunnan asema poliisilaitoksen osana vahvistui. Työaikajärjestelyä kehitettiin niin, että kahdesti viikossa järjestetyistä harjoituksista samoin kuin esiintymisistä tuli työaikaa.
Jorma Svanström (1968)
Arthur Fuhrmann (1974)
Svanströmin irtisanouduttua vuonna 1971 Poliisisoittokunta sai kapellimestarikseen hannoverilaislähtöisen, Suomeen asettuneen Arthur Fuhrmannin. Hänen valintansa tosin kariutui ensimmäisellä yrittämällä siihen, ettei poliisikomentaja katsonut voivansa hyväksyä kapellimestarin muhkeaa partaa. Uusi poliisikomentaja Nils Olof Söderstöm ei sen sijaan pitänyt asiaa niin tärkeänä, ja niin soittokunta sai johtajakseen vahvan ja monipuolisen musiikkielämän vaikuttajan.
Fuhrmann aloitti välittömästi uuden ohjelmiston säveltämisen ja sovittamisen. Hänen tuotantonsa Poliisisoittakunnalle on erittäin mittava ja korkeatasoinen. Hänen tavaramerkkinsä oli laaja perusohjelmisto, joka orkesterin tuli osata niin hyvin, että ohjelmaa voitiin räätälöidä tarpeen mukaan jopa konsertin kuluessa. Usein hän kyselikin juonnoissaan, että ”onkohan yleisöllä kiire? Meillä kyllä riittää soitettavaa vielä neljäksi tunniksi.”
Fuhrmann pyrki myös kehittämään poliisisoittokunnalle omaa, sotilassoittokuntia pehmeämpää sointikuvaa, johon kuului pehmeäsävyisten soittimien, englannintorven, alttohuilun ja flyygelitorven käyttö sovituksissa. Fuhrmannin aloittama tapa räätälöidä musiikkia orkesterille ”mittojen mukaan” on hänen jälkeensäkin pysynyt luonteenomaisena toimintatapana Poliisisoittokunnassa. Näin sovituksissa on voitu huomioida soittokunnan eri soitinryhmien vahvuudet aina yksittäisiä soittajia myöten.
Fuhrmannin suhtautuminen soittotyöhön oli tinkimätön. Hän vaati, että kaikista soitinryhmistä oli oltava edustus jokaisessa harjoituksessa. Yhtään yhdentekevää keikkaa ei hänen mukaansa ollut. Jaottelua parempiin ja heikompiin soittajiin hän ei myöskään arvostanut. Soittokunnassa muistetaan edelleen hänen usein toistamansa lause: ”paras soittaja on se, joka on paikalla!”
Kapellimestarin hyvien Saksan-yhteyksien ansiosta soittokunta aloitti esiintymiset myös ulkomailla. Vuonna 1975 tehtiin konserttimatka Kielin juhlaviikoille. Mukana oli myös suomalaisia naisvoimistelijoita. Hyväntuuliset ulkoilmakonsertit kääntyivät useita kertoja yleisiksi toritansseiksi. Seuraavina vuosina vierailtiin useissa saksalaisissa poliisi- ja sotilasmusiikkitapahtumissa.
Soittokunnan työskentelyolosuhteita vaivasi pitkään se, että soittajat työskentelivät poliisilaitoksen eri osastoissa ja kokoontuivat niistä käsin harjoituksiin ja esiintymisiin. Poliisityötä ja soittoharjoituksia oli vaikea yhdistää työajallisesti. Tähän saatiin merkittävä parannus vuonna 1989, kun Liikenne- ja erityispoliisin yhteyteen perustettiin erillinen soittokuntajaos. Kaikille soittajille annettiin koulutus poliisityöhön. Tästä eteenpäin soittokunnan konstaapelien työnkuva on jakaantunut noin puoliksi soittotyön sekä liikenteenvalvontaan ja -ohjaukseen liittyvien tehtävien kesken.
Arthur Fuhrmannin eläköidyttyä vuonna 1993 poliisisoittokuntaan saatiin uusia tuulia. Kapellimestariksi valittiin jazzin ja erityisesti Big Band -musiikin vankka ammattilainen, pasunisti Petri Juutilainen. Ohjelmisto täydentyi uudemmalla, viihteellisellä musiikilla ja solisteiksi saatiin parhaita viihdelaulajia ja -instumentalisteja. Soittokunnan Big Bandin edessä nähtiin pian mm. Kirka, Antti Sarpila, Einö Grön ja lauluyhtye How Many Sisters.
Juutilaisen kaudella perustettiin myös Street Band, New Orleans -tyyppinen katujazzorkesteri. Muitakin pienyhtyeitä syntyi ja aktivoitui, mm. vaskiseitsikko ja puhallinkvintetti. Niitten avulla tuotiin musiikkia tiloihin, joihin iso puhallinorkesteri ei joko tilan tai äänenvoimakkuuden puolesta sopinut. Suosiota alkoi niittää myös lastenorkesteri Nallekopla, joka vieraili päiväkodeissa ja kouluissa lastenmusiikin ja liikennevalistuksen merkeissä.
Petri Juutilainen ja Arthur Fuhrmann
Petri Juutilainen (1997)
Juutilainen otti sydämenasiakseen lapset ja nuoret. Soittotoiminta alkoikin hänen kaudellaan linkittyä saumattomasti poliisin ennalta estävään työhön. Tämä näkyi runsaana panostamisena koululaiskonsertteihin. Nuoria puhuttelevan ohjelmiston lisäksi kuulijat tempasi mukaansa Juutilaisen juonnoissaan viljelemä verbaaliakrobatia, joka ei jättänyt ainoatakaan kuulijaa kylmäksi. Suurin ennalta estävän työn ponnistus Juutilaisen kaudella oli kirjailija Jukka Itkosen käsikirjoittama rockmusikaali ”Silmissä pisara merta”. Esitykseen osallistui Kallion ilmaisutaidon lukio, ja projektia tukivat monet huumevalistustyötä tekevät tahot. Musikaalia esitettiin lukuvuonna 1996-97 täysille saleille 20 kertaa.
Vuonna 2002 Juutilaisen siirtyessä muihin tehtäviin soittokunta oli jälleen kapellimestarin valinnan edessä. Ansioituneesta hakijajoukosta valituksi tuli UMOn leadtrumpetisti Esko Heikkinen. Heikkisen asema puhallinmusiikkimaailmassa oli erittäin tunnustettu. Hän on Suomen ammattitaitoisimpia puhallinmusiikin sovittajia ja aktiivinen myös säveltäjänä. Hän jatkoikin Fuhrmannin ja Juutilaisen viitoittamalla tiellä sovittamalla ja säveltämällä soittokunnalle mittavan määrän uutta, korkeatasoista ohjelmistoa.
Orkesteri vieraili pitkästä aikaa myös ulkomailla, Puolan Krakovassa vuonna 2007.
Heikkinen perusti raikassointisen salonkiorkesterin, jolle hän itse kirjoitti kaikki sovitukset. Oman mausteensa Heikkisen kauden pienyhtyetoimintaan toi poliisikomentaja Jukka Riikonen, pystyvä jazzpianisti. Hän perusti soittokunnan jäsenien kanssa Commander’s Gang -jazzyhtyeen, joka esiintyi laajasti varsinkin poliisihallinnon omissa tilaisuuksissa.
Esko Heikkinen (2012)
Jukka Riikonen (2007) | Kuva: Timo Sundqvist
Vuodesta 2012 Poliisisoittokuntaa on johtanut ylikapellimestari Sami Ruusuvuori.
Helsingin poliisisoittokunnan kapellimestarit:
Kaarlo Kukkonen (1947)
Georg Malmstén (1948–1965)
Harry Hellén (1965–1966)
Jorma Svanström (1967–1971)
Arthur Fuhrmann (1971–1993)
Petri Juutilainen (1993–2002)
Esko Heikkinen (2002–2012)
Sami Ruusuvuori (2012–)
Lastenkonsertti (2015) | Kuva: Ari Katajamäki
Lähteet:
Tuija Hietaniemi: Helsingin poliisisoittokunta 1947-1997
Kuvat, tarinat ja arkistomateriaali:
Harry Hellén
Henry Nyberg
Teuvo Siiriäinen
Alpo Virta
Pertti Teittinen
Reijo Heimo
Ari Hämäläinen