Valistuskonsertit

 

Poliisisoittokunnan tärkeintä työsarkaa ovat valistuskonsertit eri-ikäisille lapsille ja nuorille osana poliisin ennalta estävää työtä.

Valistuskonsertti 7-luokkalaisille. Kuva: Marja Mannisenmäki.

 

Alakoululaisille järjestetyissä konserteissa teemoina ovat liikennekäyttäytyminen, erilaisuuden hyväksyminen, kiusaamisen haitallisuus ja yleinen turvallisuus.

Nuorille pidetyissä valistuskonserteissa teemoina ovat päihteet ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Vaihtuvina teemoina on lisäksi ajankohtaisisia, nuoria koskettavia aiheita, kuten sosiaalinen media ja väkivalta. Soittokunnan lisäksi paikalla on konstaapeleja mm. huume- tai väkivaltarikosyksiköstä jakamassa monipuolista tietoa aiheisiin liittyvistä rikoksista.

Sex, drugs and rock´n roll -valistuskonsertti Helsingin Messukeskuksessa. Kuva: Inka Lahtinen.

 

Päiväkodeissa ja leikki-ikäisten tapahtumissa vierailevat suuren suosion saavuttaneet lastenyhtyeet Nallekopla ja Leijonapartio.

Leijonapartio.

 

Konserttien valistusosuuksia rytmitetään teemoihin sopivien musiikkikappaleiden avulla. Ohjelmisto räätälöidään kutakin ikäryhmää varten erikseen. Jokainen ikäryhmä pyritään tavoittamaan mahdollisimman laajasti. Tavoitteena on, että lapsi ja poliisi tapaavat myöhemminkin hymyillen, myönteisissä merkeissä.

Näissä konserteissa Poliisisoittokunta tavoittaa vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria. Konsertit pidetään usein suurissa tiloissa, joihin kuulijat eri kouluista ja päiväkodeista kuljetaan. Soittokunta tekee vuosittain 4-5 valistuskonserttiviikkoa.

Lastenkonsertti Espoon kultturikeskuksessa. Kuva: Ari Katajamäki.